Henkilö

Juha Sipilä rakentaa oikeudenmukaista Suomea

Sipilä

Suomen Keskustan puheenjohtajalla Juha Sipilällä on unelma. Hän toivoo huhtikuussa käynnistyvän uuden eduskuntakauden tuovan tullessaan yhtenäisyyttä, luottamusta ja sopimista.

–    Taakse jäävällä vaalikaudella vallinnut päättämättömyyden tila on poissa ja saamme aikaan ratkaisuja, joista pitkällä aikavälillä hyötyy koko Suomen kansa. Meidän on nähtävä vaikeiden aikojen yli ja pidettävä tavoite kirkkaana, vaikka se tarkoittaisikin vaikeita päätöksiä, sanoo Juha Sipilä.

Sipilä muistuttaa, että päätökset on kohdistettava oikeudenmukaisesti ja niiden myötä Suomen kodeissa voidaan hyvin ja toimeentuloerot kapenevat.

–    Keskeistä on saada Suomen velkaantumisen kierre katkaistua ja taloutemme kestävälle pohjalle. Se vaatii usean vuoden määrätietoista työtä. Tarvitsemme 200 000 uutta työpaikkaa yksityiselle sektorille. Kasvua on saatavissa ennen kaikkea biotaloudesta ja digitalisaatiosta.

Julkisen talouden remontti edellyttää strategisempaa otetta ja parempaa johtamista.

–    Kuntien tehtävät ja rahoitus on saatava tasapainoon. Tämä vaatii toimintatapojen uudistamista, byrokratian purkua ja teknologian entistä parempaa hyödyntämistä.

Keskustan Suomi kuntoon -teema sisältää välittämistä ja huolenpitoa.

–    Perheet tarvitsevat valinnanvapauden lastensa hoitoon. Kunnallinen kotipalvelu auttaa usein isompien ongelmien ehkäisyssä, Sipilä mainitsee yhden esimerkin.

Yksi askel hyvinvointiin on myös sosiaaliturvan kehittäminen entistä kannustavampaan ja yksinkertaisempaan suuntaan.

–    Yhtenä ratkaisuna olemme esittäneet alueellisia perustulokokeiluja, joilla voitaisiin testata, onko löydettävissä toimiva malli, jolla työntekoa ja sosiaaliturvaa voidaan yhdistää nykyistä paremmin.

Potkua biotaloudesta

Ihmisellä tulee olla oikeus valita itse asuinpaikkansa. Kaupunkiseutuja tulee kehittää yhdessä haja-asutusalueiden ja maaseudun kanssa.

–    Maaseutu tarjoaa elämisen ja kasvun mahdollisuuksia koko Suomen nousuun. Siksi maa- ja metsätalous, matkailu sekä uusiutuvan energian tuotanto on saatava kasvu-uralle ja näillä aloilla työskentelevien ihmisten tulevaisuudenusko palaamaan.

Sipilä nostaa esille kattavan biotalousstrategian, joka sisältää konkreettiset toimet esimerkiksi asumiseen ja liikenteeseen sekä elintarviketuotantoon ja energiapolitiikkaan liittyen. Biotalouden avulla Suomeen on mahdollista luoda 100 000 uutta työpaikkaa.

–    Puhdas kotimainen ruoka on saatava yhä enemmän sekä suomalaisiin ruokapöytiin että vientiin. Alkutuottajan asemaa elintarvikeketjussa on vahvistettava reilun kaupan hengessä. Myös viljelijän on saatava oikeudenmukainen osuutensa ruoan hinnasta, hän lisää.

Kotimainen ruoantuotanto varmistetaan riittävällä rahoituksella ja tukien oikea-aikaisella maksatuksella.

–    Viljelijöiden on saatava palkkansa ajallaan. Tukien maksatus tulee kohdistaa aktiivituotantoon ja -viljelijöille.
Sipilä myöntää, että maataloutta koskeva byrokratia on Suomessa huipussaan.

–    Sama EU-säätely koskee kaikkia jäsenmaita. Silti meillä kotimaisin päätöksin heikennetään alan toimintaedellytyksiä koko ajan.

Keskusta esittääkin, että esimerkiksi maatalousyrittäjien ympäristöluvat pitää uusia vain, jos toiminta muuttuu. Pinta-alatietojen muutokset vaikkapa mittausmenetelmien muuttuessa eivät saa aiheuttaa sanktioita viljelijälle.

Lähellä ihmistä

Seuraavien viikkojen ajan Juha Sipilä tekee tiiviisti vaalityötä ympäri Suomen. Mistä hän ammentaa voimansa?

–    Perhe ja läheiset antavat voimaa yhteisten asioiden hoitamiseen. Vaikeiden aikojen keskellä hyvät ihmissuhteet ja lähiverkosto ovat kullanarvoisia.

Sipilä korostaa myös hyvän fyysisen kunnon merkitystä. Liikkuminen luonnossa hiihtäen, juosten ja pyöräillen tuo hyvää vastapainoa tiukoille aikatauluille.

–    Sydäntäni lähellä on ihmisten kohtaaminen ja heidän asioidensa ajaminen sekä ratkaisujen etsiminen isoihin ja pieniin ongelmiin, niiden vuoksi olen lähtenyt politiikkaan, sanoo Juha Sipilä.

TEKSTI: Mervi Mäki-Neste
Kuva: Keskustan kuvapankki

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s