Teema

Voiko lähisuhdeväkivaltaa sovitella? Kolme näkökulmaa sovitteluun.

Lähisyhdeväkivalta on yleistä Suomessa, mutta asiasta keskustelemista edelleen vältellään. Vuonna 2013 noin 1900 lähisuhteessa tapahtunutta henkeen ja terveyteen kohdistunutta rikosta ohjattiin rikos- ja riita-asioiden sovitteluun.

Miten puolison lyömistä voi pyytää anteeksi?

Parisuhdeväkivalta on asia josta keskustelemista edelleen vältellään Suomessa huolimatta siitä miten yleistä se meillä edelleen on. On vaikea käsittää väkivaltaa suhteessa, joka yleisen käsityksen mukaan perustuu yhteisymmärrykseen, luottamukseen ja keskinäiseen välittämiseen. Ehkä siksi niin monet edelleen käsittävät parisuhdeväkivallan riitatilanteena kahden tasa-arvoisen yksilön välillä.

Sovittelu on toimenpide jota voidaan hyödyntää erilaisten rikosten selvittämiseen. Kyseessä on palvelu jossa koulutetut sovittelijat auttavat rikoksen osapuolia sopimaan keskenään rikoksesta koituneitten vahinkojen korjaamisesta. Sillä voidaan pyrkiä esimerkiksi palauttamaan rikoksen uhrin turvallisuuden tunnetta. Sovittelu on vapaaehtoista molemmille osapuolille eikä sitä voida soveltaa kaikkiin rikoksiin. Esimerkiksi pahoinpitelyihin sitä voi soveltaa, mutta jos kyseessä on pitkään jatkunut parisuhdeväkivallan tapaus, ei sovittelua voida käyttää tilanteen selvittämiseen.

Sovittelun tavoitteisiin kuuluu että sekä uhria ja rikoksen tekijää kuunnellaan ja heillä on mahdollisuus kertoa oma puolensa tapahtumista. Valtion näkökulmasta sovittelu myös vähentää oikeuteen asti menevien tapausten määrää ja on edullisempi kuin tavallinen oikeuskäsittely. Parisuhdeväkivallan erikoisen luonteen takia sovittelu koetaan kuitenkin ajoittain ongelmalliseksi.

Parisuhdeväkivaltaa on vaikea ymmärtää jos sitä ei ole itse kokenut. Miten kukaan jää väkivaltaiseen tilanteeseen jopa vuodesta toiseen? Valtaa, jota väkivallan tekijällä on parisuhteen toista osapuolta kohtaan, on vaikea ymmärtää ulkopuolelta. On helpompi ymmärtää asioita sen kautta, mitä itse olemme kokeneet ja siksi usein katsommekin parisuhdeväkivaltatilanteita kuin ne olisivat kahden ihmisen välisiä riitoja. Koska lähtökohtaisesti oletamme, että parisuhteen osapuolet ovat tasa-arvoisia, oletamme näin olevan myös parisuhdeväkivaltaa kohdatessa.
Jos parisuhdeväkivalta nähdään osapuolten välisenä riitana, on se automaattisesti uhrin tilanteen vähättelyä.

Parisuhdeväkivallassa harvoin on kyse vain yksittäisestä yksinkertaisesta pahoinpitelystä, se on lähes aina jatkuvaa toisen alistamista, toisen asettamista asemaan josta ei ole ulospääsyä. Voiko tällaisesta tilanteesta päästä eteenpäin anteeksi pyytämällä, keskustelemalla ja sopimalla? Uhrilla tulisi aina olla oikeus tulla kuulluksi ja toisaalta kuulla mikä johti tekijän tekemään väkivaltaa. Myös tekijällä tulisi olla oikeus kertoa tekonsa taustat ja mahdollisuus pyytää anteeksi. Mutta miten täydellisen luottamuksen pettämistä pyydetään anteeksi? Miten varmistetaan, että uhri joka on saattanut pitkäänkin suojella väkivallantekijää, ei alistu samaan uudelleen? Jos parisuhdeväkivalta lähes aina on jatkunut pitkään, ennekuin se nousee syytteeksi asti, miten tunnistamme ne tilanteet, joissa väkivalta todella on yksittäistä?

Kuvittele tilanne, jossa olet pitkään ollut toisesta ihmisestä riippuvainen, rakastanut häntä ja menettänyt kaiken vallan itsestäsi ja elämästäsi hänelle. Kun tilanne lopulta kärjistyy väkivaltaan ja tajuat, ettei toisella ole oikeus kohdella näin, miten pääset eteenpäin? Haluatko tietää miksi toinen teki sen? Haluatko anteeksipyynnön? Kuvittele että ihmiseltä on viety kaikki valta omasta elämästään, pidetty tilanteessa, jossa rakastavan suhteen sijaan on vain häpeää ja itsensä vähättelyä. Voiko silloin istua toista vastapäätä pöydässä, keskustella tasa-arvoisina osapuolina? Kun on ollut alistettuna pitkään, mitä tarvitaan, että saa vallan takaisin?

Anniina Sippola oli Keskustanaisilla harjoittelussa helmi-huhtikuussa 2015 ja toimii myös Keskustan Opiskelijaliiton varapuheenjohtajana.

Väkivallattomuus on rangaistusta arvokkaampi tavoite

Lähisuhdeväkivallan sovittelu on sovittelulain mukaista, valvottua ja osapuolten vapaaehtoisuuteen perustuvaa toimintaa. Aloitteen lähisuhdeväkivallan sovitteluun voi tehdä vain poliisi- tai syyttäjäviranomainen.

Lähisuhdeväkivallan sovitteluun ohjautuu paitsi naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, myös sisarusten välistä, aikuisten lasten vanhempiinsa kohdistamaa ja naisten miehiin kohdistamaa väkivaltaa. Väkivalta on usein molemminpuolista siten, että osapuolet ovat sekä uhreja että tekijöitä.

Rikos- ja riita-asioiden sovittelu perustuu aina vapaaehtoisuuteen ja henkilökohtaiseen osallistumiseen. Kaikkiin osapuoliin ollaan yhteydessä, heidän kanssaan keskustellaan ja heitä ohjataan palveluiden piiriin riippumatta siitä, otetaanko asia virallisesti sovitteluprosessiin vai ei.

Kun arvioidaan, voiko lähisuhdeväkivaltaa sovitella, on arvioinnin kohteina vapaaehtoisuuden lisäksi muun muassa sovitteluun tulon motiivit, aikaisemmat väkivaltakokemukset, uhrin voimavarat ja oikeuksien toteutuminen sekä motivaatio jatkotyöskentelyyn ja tarpeellisten tukitoimien piiriin hakeutuminen.

Kuka on vapaaehtoinen sovittelija?
He ovat vapaaehtoistyöhönsä sitoutuneita sovittelijoita, jotka ovat erikoistuneet lähisuhdeväkivallan sovitteluun ja käyneet lisäkoulutusta asiaan liittyen.

Sovittelutilanteessa sekä uhri että epäilty tavataan erikseen ja heidän kanssaan käydään keskustellen läpi elämäntilannetta, pyritään tukemaan ja auttamaan molempia osapuolia. Tapaamisissa kohdataan ja käsitellään myös väkivaltaan kietoutuvat tunteet, joihin rikosprosessissa ei kiinnitetä huomiota.

Sovitteluprosessin voi keskeyttää missä vaiheessa tahansa. Sopimukseen pääseminen ei ole itsetarkoitus, vaan olennaista on vuoropuhelu ja avun tarjoaminen osapuolille. Osapuolet määrittelevät itse, mistä ja miten he haluavat sopia ja siihen heillä on oikeus.

Kaikki sovittelussa olleet rikokset palautuvat sovittelun jälkeen oikeusviranomaisten harkintaan. Osapuolten välinen sovinto ei automaattisesti johda syytteen nostamatta jättämiseen tai lievempään tuomioon, vaan oikeusviranomaiset harkitsevat kutakin asiakokonaisuutta tapauskohtaisesti ja päättävät itsenäisesti, minkä merkityksen sovinnolle antavat.

Sovittelussa uhri ei vapauta tekijää vastuusta, vaan sovittelussa tekijä nimenomaan vastuutetaan moraalisesti tehokkaammin kuin rikosoikeusjärjestelmässä. Sillä tuomioistuimessa syytetyn ei tarvitse lausua mitään, avustaja voi hoitaa jutun hänen puolestaan, ja koko prosessi saattaa olla kirjallinen.

On syytä kysyä, kuinka paljon rikosoikeusjärjestelmän avulla on voitu vähentää lähisuhdeväkivaltaa, auttaa sen uhreja tai lopettaa väkivaltainen käytös? Oikeuskäsittelyssä uhrit joutuvat pitkiin ja uuvuttaviin prosesseihin, joissa voi tapahtua uudelleen uhriutumista.

Lähisuhdeväkivallan osapuolet tarvitsevat erilaisia, joustavia, varhaisen puuttumisen lähestymistapoja, jotka eivät korosta osapuolten vastakkainasettelua. Väkivallattomuus on näissä menettelyissä arvokkaampi tavoite kuin rikosoikeudellinen rangaistus.

Arja Heikkinen on käynyt vuonna 2007 sovittelijan peruskurssin ja lähisuhdeväkivallan sovittelun perus-, jatko- ja syventävän kurssin vuosina 2014 – 2015. Heikkinen työskentelee Tervolan seurakunnan toimistosihteerinä sekä toimii myös maallikkotuomarina eli lautamiehenä käräjäoikeudessa.

Lähtökohtana ihmisoikeudet
Naisiin kohdistuvan syrjinnän vastaista sopimusta valvova CEDAW-komitea on ilmaissut toistuvasti huolensa sovittelun käytöstä lähisuhdeväkivaltatapauksissa  ja myös Istanbulin sopimus (artikla 48) velvoittaa Suomen varmistavan, ettei uhria pakoteta sovittelunkaltaisiin ”riitojenratkaisumenettelyihin” ja että sopimuksen alaan kuuluvat väkivallan teot on mahdollista käsitellä oikeudessa. Sopimuksen tulkintaohjeessa (kohta 252) korostetaan, että lähisuhdeväkivallan dynamiikan vuoksi uhri ei koskaan voi olla sovittelutilanteessa tasavertaisessa asemassa tekijän kanssa – ja siksi tämän tyyppisen väkivallan sovittelua tulisi välttää.

Kataisen hallitusohjelmassa sitouduttiin rajaamaan sovittelun käyttöä lähisuhdeväkivaltatapauksissa. Tällä päätöksellä hallitus osoitti ymmärtävänsä, että naisten oikeuksien toteutumisen takaaminen tarkoittaa yksityisellä alueella tapahtuneiden rikosten tunnustamista rikoksiksi, joista tekijä joutuu vastaamaan oikeudessa – eikä esimerkiksi vain yhteisölleen, perheelleen tai kumppanilleen. Rajauksen taustalla oli täten ihmisoikeusmyönteinen ymmärrys siitä, ettei lähisuhdeväkivallan sovittelu ole hyväksyttävää, jos se johtaa rikoksen mitätöintiin, syyttämättäjättämiseen tai rangaistustason laskemiseen. Ihmisoikeusnäkökulmasta sovittelu ei voi olla kiertotie, jolla vältetään rikosoikeudellinen vastuu tai vähätellään sitä. Sovittelu voi toimia rikosprosessin rinnalla vain, jos se ei vaikuta itse rikosprosessiin käynnistymiseen tai sen lopputulokseen.

Sovittelun rajaamista lähisuhdeväkivaltatapauksissa perusteltiin myös sillä, että vaikka toistuvan lähisuhdeväkivallan sovittelu on nimenomaisesti kielletty, on perusteltua epäillä, ettei tämän kiellon mukaan tosiasiallisesti toimita. Esimerkiksi vuonna 2013 valtaosa (70 %) sovitteluun ohjatuista lähisuhdeväkivaltatapauksista oli lievää vakavampia (eli perustekomuotoisia) pahoinpitelyjä, ja vain 29 prosentissa tapauksissa oli kyse lievistä pahoinpitelyistä. Sovitteluun ohjataan myös lähisuhteessa tapahtuneita törkeitä pahoinpitelyjä sekä raiskauksia. Kuten uhritutkimuksista tiedetään, lähisuhdeväkivalta etenee usein asteittain vakavammaksi ja ensimmäinen lyönti johtaa hyvin harvoin siihen, että uhri ottaa yhteyttä poliisiin. Näin ollen on hyvin todennäköistä, että sovitteluun ohjataan myös toistuvaa lähisuhdeväkivaltaa.

Valtava massa kansallista ja kansainvälistä tutkimusta osoittaa, että lähisuhde- ja parisuhdeväkivalta eivät ole yksittäisiä, konfliktilähtöisiä väkivallan muotoja, vaan prosessina eteneviä, syklimäisiä episodeja. Kun episodit toistuvat, uhrin kyky esimerkiksi päättelyyn ja päätöksentekoon heikkenee. Tämä tulee ottaa huomioon puhuttaessa sovitteluun osallistumisen ”vapaaehtoisuudesta”. Vapaaehtoisuutta on mahdoton arvioida, sillä jos uhri on toistuvan väkivallan ja kontrollin alainen, hänen itsemääräämisoikeutensa ja kykynsä arvioida tilannettaan on vaurioitunut. Raiskauslaista poistettiin juuri samaan syyhyn vedoten vapaan tahdon pykälä.

Sovittelu ei myöskään voi korvata rikosten osapuolille tarjottavia palveluita: niin uhreille, väkivaltaa todistaneille (esimerkiksi lapsille) ja tekijöille olisi oltava paljon kattavammin tukipalveluja. Sovittelu on parhaimmillaankin lyhyt interventio, joka ei kuitenkaan voi tarjota osapuolille sitä tukea minkä he tarvitsevat.

Ottaen huomioon olemassa oleva tilastotieto, lähisuhdeväkivallan soveltumattomuus sovitteluun, hallitusohjelman sitoumus lähisuhdeväkivallan sovittelun vähentämisestä sekä Istanbulin sopimuksen Suomelle asettamat velvoitteet on Amnestyn mielestä selvää, että ihmisoikeusperustainen uhripolitiikka edellyttää toimenpiteitä lähisuhdeväkivallan sovittelun poistamiseksi.
Katariina Heikkinen (Amnesty International) on sukupuoleen ja seksuaalisuuteen perustuvan syrjinnän asiantuntija.

Tekstit julkaistu Avain-lehdessä 2/2015 hieman lyhennettyinä. Tässä tekstit kokonaisuudessaan.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s