Blogi

Joka tapauksessa me ollaan tulevaisuus

Katja

KATJA ASIKAINEN

Lukio ja ammatillinen koulutus kouluttavat ja kasvattavat aikuisuuteen kurottelevia nuoria. Ne opettavat taitoja, joita tarvitaan niin töissä kuin jatkokoulutuksessa. Näiden toisen asteen koulutuksen järjestäjien tulevaisuuden soisi puhuttelevan kansan syviä rivejä enemmän. Perusta tulevaisuudelle muurataan teini-iässä.

Lukioissa ja ammatillisessa koulutuksessa opiskelevien nuorten yhteiskunnallinen jakautuneisuus on hälyttävällä tasolla. Oikeusministeriön selvityksessä vuodelta 2010 todetaan lukiolaisten olevan aktiivisempia politiikan seuraajia ja todennäköisempiä äänestäjiä, kuin ammattikoululaisten. Tietämys on tutkimuksen mukaan selvästi kytköksissä politiikkaa ja yhteiskunnallisia asioita kohtaan koettuun kiinnostukseen. Esimerkiksi kunnallisvaaleissa äänestämisen koki erittäin tärkeäksi 40 prosenttia lukiossa opiskelevista ja vain 20 prosenttia ammatillisessa koulutuksessa olevista.

Myös terveydelliset erot vaikuttavat korreloivan koulutustaustan kanssa. Nuorten hyvinvointi-indikaattorit vuodelta 2013 kertovat 35 % ammattikoululaisista juovan itsensä tosi humalaan 1-2 kertaa kuussa tai useammin. Samanikäisten lukiolaisten osuus on 20 %. Painoindeksin mukaista ylipainoisia opiskelijoita on ammattikoulutuksen parissa 21 % ja lukiossa 15 %.

Nuorten hyvinvointi ja terveys ovat asioita, jotka eivät saa joutua leikkuriin. 1990-luvulla tehtyjen leikkausten pahimpia virheitä olivat leikkaukset kouluterveydenhuoltoon ja nuorisotyöhön. Suomen nuorisoyhteistyö Allianssin kokoamassa infografiikassa kerrotaan vuonna 1987 syntyneistä ”laman lapsista”. 21-vuotta täytettyään heistä 18 prosenttia ei ollut valmistunut muualta kuin peruskoulusta, ja 20 prosenttia oli käynyt psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa tai syönyt psyykelääkkeitä. Tämän ikäluokan nuorista 23 prosenttia oli turvautunut toimeentulotukeen. Tohtori Tarja Paakkonen osoitti väitöskirjassaan alaikäisten lasten ja nuorten tarpeen psykiatriseen laitoshoitoon lisääntyneen, kun kouluterveydenhuollosta sekä perhe- ja kasvatusneuvolatoiminnasta säästettiin1990-luvulla.

Koulutus ei voi poistaa kaikkia eriarvoistavia riskitekijöitä. Perhetaustalla ja kasvuympäristöllä on vaikutuksena nuorten hyvinvointiin ja osallisuuteen. Mutta koulut yhtäkaikki ovat hyvinvointivaltion yksiköitä, joissa nuorista saadaan kiinni ja joilla voidaan ohjata nuorten elämään liittyviä valintoja.

Edelleen tarvitaan koulukuraattoreita ja investointeja nuorten psykologipalveluihin. Nämä nuoriin kohdennetut ennaltaehkäisevät toimet kantavat hedelmää koko ihmiselämän ajan. Kuuluisan Imatran mallin juju oli juuri tässä: ennaltaehkäiseviin palveluihin on investoitu vuosittain noin 4-7 % enemmän kuin edellisenä vuonna, mutta samaan aikaan kalliimpien korjaavien palveluiden tarve ja menot ovat laskeneet.

Viimeisten vuosikymmenten aikana Suomesta on tullut liki kaikilla mahdollisilla aloilla maailman paras maa oppia. Keskeisiksi tavoitteiksi ovat tulleet työllistyvyys ja asiantuntijuus sekä elinikäinen oppiminen tietoyhteiskunnassa. Koulutuspolitiikan luonne on muuttunut. Sen sijaan, että oppisimme kouluissa tiettyihin ammatteihin liittyviä taitoja, vaaditaan uusilta ammattilaisilta osaamista tiimityössä, kulttuurien tuntemusta, sosiaalisia taitoja, oppimaan oppimista sekä kykyä ongelmanratkaisuun. Samalla voimme kysyä, sallimmeko epäonnistumisen tai missä menee raja täydellisen opiskelijan, ammattilaisen tai ihmisen vaatimuksessa?

Lukion tehtävänä tulee jatkossakin olla akateemisiin jatko-opintoihin valmistaminen ja ammatillisen koulutuksen täytyy antaa työelämävalmiuksia. Samalla voidaan kuitenkin todeta, että lukion oppimäärässä on paljon sellaisia opintoja, joista olisi hyötyä ammattiin valmistuville ja lukiolaisten käytännön taitojen vahvistamisessa olisi paljon tehtävää. Jos lukiokoulutus haluaa olla aidosti yleissivistävä, sen työelämälähtöisyyttä ja valmiuksia akateemiseen pohdiskeluun tulee vahvistaa hurjasti. Ulkoa opeteltu muistinvarainen tieto ei enää riitä. Kriittisen ja osallistuvan kansalaisen taidot ovat välttämättömiä meistä jokaiselle, eikä niiden taitojen oppiminen saa olla vain osan väestöä etuoikeus. Koulutuksen uudistamisella pitää hakea ratkaisuja, jotka eivät vain leikkaa opetuksen resursseja, vaan jotka mahdollistavat oppiaineiden ja koulutuksenjärjestäjien yhteistyön. Opetuksen on myös liityttävä ympäröivään yhteiskuntaan nykyistä enemmän. Kansalaisjärjestöjen, urheiluseurojen tai julkisyhteisöjen kuin yritysten on oltava tavallinen osa opetusta, ilman että siitä tehdään erikoisnumeroa tai yksittäistä kerran vuodessa järjestettävää tapahtumapäivää.

Keskusta on kovaan ääneen kantanut huolta lähinnä koulujen seinistä, mutta meillä on esitetty vähemmän ideoita ja ajatuksia seinien sisällä tapahtuvasta toiminnasta. Nuori ihminen on nostettava tärkeimmäksi koulujen ja opetuksen kehittämistä ohjaavaksi tekijäksi. Kaikki, on tehtävä nuoren parasta ajatellen. Se on sijoitus, joka maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin.

Keskustanaisten blogin vieraskynäteksteissä esitetyt mielipiteet ja näkemykset ovat kirjoittajien omia eivätkä välttämättä edusta Keskustanaisten virallista kantaa.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s