Blogi / Uncategorized

Loppukiri ja vaalien jälkeen rohkeasti toimeen

Jäätteenmäki Anneli rintak uusi

Siskot! Kuntavaalit ovat ovella. Kannustan kaikkia loppukiriin. Jokaisen ehdokkaan ja vaalityötä tekevän panoksella on merkitystä. Hyvä tulos vaaleissa saavutetaan vain väsymättömällä kenttätyöllä.

Kuntavaaleja käydään nyt kuntien ollessa historian suurimman uudistuksen kynnyksellä. Sote ja maakuntahallinto muuttavat kuntien roolin pysyvästi.

Varmaa on silti, että kuntien merkitys on suuri tulevaisuudessakin.

Kuntapäättäjä on jatkossakin kaikkein lähimpänä ihmisten arkea. Kunnallisten palvelujen toimivuus on ensiarvoisen tärkeää. Koulujen riittävät voimavarat, liikuntapaikat, elinkeinotoimi ja katuverkoston ylläpito jäävät edelleen kunnissa päätettäviksi ja järjestettäviksi.

Hallinnon rakenteiden uudistaminen on myös mahdollisuus. Miltä näyttää uusi kunta? Tässä on valittavilla päättäjillä iso rooli.

Päättäjiksi tarvitaan kirjava joukko eritaustaisia ihmisiä. Demokratiaan kuuluu, että sekä ehdokkaina että tulevina päättäjinä on laaja joukko ihmisiä eri taustoista.

Naiset ovat tällä hetkellä aliedustettuina. Nykyisissä kunnanvaltuustoissa naisten osuus 36 prosenttia. Parantamisen varaa on vielä runsaasti. Toivotaan, että kohta käytävissä vaaleissa prosentti kasvaa.

Ehdolle asettuminen on suurin askel. Kun päätös on tehty, elämä opettaa. Tilaisuuteen on uskallettava tarttua turhia kainostelematta. Kukaan ei synny valmiiksi päättäjäksi. Vaikka äänisaalis ei riittäisi valtuustopaikkaan, lautakuntapaikkojakin kannattaa havitella. Tehtävät opettavat ja kasvattavat. Niihin kannattaa pyrkiä rohkeasti.

Anneli Jäätteenmäki
Euroopan parlamentin jäsen

 

One thought on “Loppukiri ja vaalien jälkeen rohkeasti toimeen

  1. Kiitos tsemppaamisesta! Olen uusi ehdokas ja tykkäsin ertyisesti siitä, kun sanoit, että elämä opettaa. Näin on käynyt, vähitellen. Tein juuri vaalivideon! Ei ollut ihan helppoa, mutta ystävä auttoi. Näillä mennään!

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s