Blogi

Ukkopuolueesta tasa-arvopuolueeksi

UllaParviainen

Kesän lopulla pää-äänenkannattajamme Suomenmaa on viritellyt keskustelua naisten etenemisestä keskustassa teemalla ”Ukkopuolue”. Syytäkin on, sillä keskustapiirien puheenjohtajista on 85 prosenttia miehiä ja arvoiltaan tasa-arvopuolueen eduskuntaryhmässä naisia on vähemmän kuin missään muussa puolueessa.

Pohjoisen suunnasta asiaa tarkasteltaessa ukkopuolueväitteeseen on helppo yhtyä. Meillä päin perinteisesti puolueemme näkyy julkisuudessa miesten kasvoilla, sillä ykköspuheenjohtajuudet ovat pääsääntöisesi miesten hallussa olipa tehtävä mikä tahansa. Nainen sopii Keskustassa varaksi.

Uudet kuntien valtuustot ovat järjestäytyneet. Suomenmaa uutisoi 25. elokuuta Kuntaliiton tietoihin pohjaten naisten noususta rytinällä kunnanvaltuustojen johtoon. Alkaneella kaudella 39 prosenttia valtuustojen puheenjohtajista on naisia. Keskustalaisten naisten osuus nousi edellisestä kaudesta peräti 14 prosenttiyksikköä osuuden ollessa nyt 38 prosenttia. Suurin kasvu on SDP:lla, jolla naisia on 48 prosenttia puheenjohtajista.

Kunnissa todellisia vallankäyttäjiä ovat hallituksen puheenjohtajat. Keskustalla on hallussaan 173 hallituksen puheenjohtajuutta, joista vain 27 prosenttia on naisia. Keskustalla on valitettavasti tässä isojen puolueiden joukossa jumbosija. Toki keskustalaisia naisia löytyy hallituksen puheenjohtajan nuijan varresta lukumääräisesti enemmän kuin muilla puolueilla yhteensä. Kysyn silti, miksi keskustalaisten naisten osuus on näin pieni kunnanhallitusten johdossa?

Kaksitoista vuotta sitten Keskustanaisten edustajakokouksessa silloinen Keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen ennusti, että kymmenen vuoden sisällä naisten osuus keskeisissä tehtävissä kasvaisi huimasti, jopa niin, että tasa-arvolaista tulisi miehille suoja kunnallisia luottamustehtäviä jaettaessa. Näin ei ole tapahtunut, ei lähimainkaan.

Toistan Matti Vanhasen naisille vuonna 2005 lausuman ajatuksen: ”Keskustan miesten kannattaisi vain kiihdyttää kehitystä eikä asettua sen jarrumieheksi, koska vain tätä kautta voimme varmistaa Keskustan säilymisenä suurena ja vaikutusvaltaisena puolueena.”

Keskustan naisten tulee ottaa oma vastuunsa tilanteen kohentamiseksi. Meidän tulee rohkeasti asettua ehdolle kaikkiin mahdollisiin tehtäviin, jotta tilanne on edes mahdollista saada tasapainoon ja Keskustasta nykyistä kilpailukykyisempi tasa-arvoa tavoittelevien äänestäjien silmissä.

Ulla Parviainen
kansanedustaja, Suomen Keskustanaisten puheenjohtaja

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s