Blogi / Uncategorized

Naisissa maaseudun voima

mervi_10x15-1

” Maamiesseurannuoret, alkakaa kautta maan tämä uusi toimintamuoto, liittykää lomauttajarenkaaksi. Olette nuorukaisia tai neitosia, tutustukaa oman äitinne päivittäisiin töihin, harjoitelkaa niitä ja kun luulette hyvin järjestäen selviävänne niistä vaikkapa viikon parin ajan, niin lähettäkää äiti jonnekin virkistymään, ehkäpä lepokotiin tai vapauttakaa ainakin töistä, jos lepääminen kotona on mahdollista ”

Edellä mainitut sanat ovat vuoden 1948 Maatalousnainen-lehden Kodin ikkuna-palstalta. Kesti kuitenkin vielä toistakymmentä vuotta ennen kuin Maatalousnaisten järjestö ryhtyi organisoimaan maatilojen lomarenkaita. Kaikki tämä tapahtui kuitenkin naisten toimesta.

Maalaisliiton naiset puolestaan pyrkivät heti perustamisestaan lähtien vaikuttamaan moniin yhteiskunnallisiin, erityisesti naisia koskeviin kysymyksiin. Esimerkkeinä keskustalaisen naisliikkeen ajamista tavoitteista voidaan mainita 1950-luvulta kodinhoitajanlaki ja vesijohtoveden saaminen maaseudun koteihin. Maalaisliiton Naiset järjestivät 1950-luvulla myös niin kutsuttuja äitileirejä. Leirien tavoitteena oli antaa äideille mahdollisuus levätä, nauttia valmiin ruokapöydän antimista ja osallistua retkille. Leirit olivat ilmaisia ja niiden kulut katettiin laajojen keräysten avulla.

1970-luvulla yksi Maalaisliiton Naisten tärkeimmistä tavoitteista oli niin sanottu äidinpalkka eli lasten kotihoidon tuki, jonka turvin äidit voisivat halutessaan hoitaa lasta kotona kunnes tämä täyttää kolme vuotta.

Unohtaa ei sovi sitä, että naiset ovat pitäneet perheen ja suvun hengissä myös sota- ja pulavuosina ja huolehtineet siitä, että myös tyttäret ovat päässeet niihin kouluihin ja ammatteihin, joihin ovat halunneet.

Naisilla on ollut vuosikymmenten ajan avainrooli sosiaalisesti, taloudellisesti ja ympäristöystävällisesti kestävän ruoantuotannon mahdollistajana. Naisten panos ei rajoitus vain ruoantuotantoon, vaan heillä on ollut vuosikymmenten ajan tärkeä rooli maatalouden ja syrjäseutujen kehittymisessä.

15.lokakuuta vietettävän Yhdistyneiden kansakuntien kansainvälisen maaseudun naisten päivän tavoitteena on nostaa esille naisten keskeisen merkityksen maailman ruokaturvalle, köyhyyden vähentämiselle sekä maatalouden ja maaseudun kehittämiselle.

Suomessa ruoan riittävyydestä huolehtimisesta on sittemmin siirrytty yltäkylläisyyden aikaan. 2010-luvulla neuvontajärjestöt ovat ottaneet tehtäväkseen esimerkiksi lasten ruokatietouden lisäämisen.

Naisten rooli suomalaisessa maataloudessa on keskeinen. Vaikka työssäkäynti maatilan ulkopuolella on yleistynyt, perustuu ruoantuotantomme perheviljelmiin. Maatila on useimmilla maaseudun naisilla koti, työpaikka ja toimeentulon lähde.

Riippumatta siitä, tekevätkö maaseudun naiset työtään kehittyneissä tai kehittyvissä maissa, he pitävät huolta työnsä ohella huolta perheyhteisön tärkeistä toimista. Alkuperäiskansojen naiset joutuvat taistelemaan myös näihin kohdistuvia ennakkoluuloja vastaan.

Jokainen naissukupolvi rakentaa omalta osaltaan hyvinvointia ja tasa-arvoa.

Mervi Mäki-Neste
pääsihteeri
Suomen Keskustanaiset ry.

 

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s