Blogi

Naiset listoille

40292

Monessa vaalipiirissä alkavat eduskuntavaalien ehdokaslistat täyttyä miehistä – siis miehistä. Naisia ei muka löydy. Naiset ja miehet, nyt peiliin katsomisen paikka! Jokaisessa piirissä on varmasti päteviä, osaavia naisia.

Saimme eduskunnan naisverkoston puheenjohtajan, SDP:n Tytti Tuppuraisen kanssa olla maailman ensimmäisessä parlamenttien naisverkostojen konferenssissa Irlannissa 9.-10. syyskuussa. Kokoontumisessa avattiin silmiämme. Suomi ei ole enää naisten oikeuksien kärkimaita. Suomi on maita, joissa naisten asema on mennyt taaksepäin. Naisten todellinen valta on heikentynyt, eikä maamme asema ensimmäisenä täydet poliittiset oikeudet naisille ja miehille antaneena maana ollut lainkaan tiedossa, päinvastoin se kiistettiin.

40 parlamentin naiset jakoivat kokemuksiaan. Naisten asema yllätti meidät erityisesti Ruandan ja Serbian osalta, niissä naiset olivat paljon vahvemmin edustettuina politiikan johtopaikoilla kuin vaikkapa Suomessa.

Puheenvuoroissa tuli hyvin esille, että me naiset olemme parhaita roolin näyttäjiä tytöille. Kaikkialla maailmassa perusongelmat ovat samanlaisia kuten palkkaerot, naisten pieni osuus johtopaikoilla, hoivavastuun jakautuminen ja seksuaalinen häirintä.

Häpeä sanoa, mutta Keskustalla on eduskuntaryhmistä suhteellisesti pienin osuus naisedustajia, 13 naista kaikkiaan 49 edustajasta, eli 26,5 prosenttia. Osoitamme elävämme miesten vallassa. Nyt on vuosi 2018 ja vietämme Suomessa naisten äänioikeuden 112 vuotta. Olemmeko antamassa periksi?

Jo ehdokasasettelussa naiset jäävät yleensä selvään vähemmistöön. Toisaalta suuri naisehdokkaiden määrä ei automaattisesti paranna naisten edustusta. Jopa päinvastoin, jos samalta seudulta asetetaan useita naisia hajottamaan toistensa ääniä, jolloin miesten läpimeno varmistetaan. Valitettavan usein naiset eivät myöskään tue toisia naisia, vaan jopa hiekoittavat toistensa tietä. Kuitenkin naisten edustus yhteiskunnan vastuupaikoilla etenee lopulta vain sillä, että naiset äänestävät enemmän naisia – ei millään kiintiöillä.

Tytöt, emännät, rouvat, akat tai ihan millä nimellä kukin kutsuu itseään, Herätys! Ja herätetään miehetkin!

Eeva-Maria Maijala
kansanedustaja
Keskustan edustaja Suomen parlamentin naistenverkossa

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s