Blogi

Tasa-arvo on arkipäivän tekoja

Jäätteenmäki Anneli rintak uusi

Valtioneuvosto perusti viime vuonna kansainvälisen tasa-arvopalkinnon Suomen satavuotisen itsenäisyyden kunniaksi. Palkinto myönnetään tasa-arvoa edistäneelle henkilölle tai toimijalle.

Saan ilokseni olla mukana kansainvälisessä palkintolautakunnassa, joka tekee ehdotuksen vuoden 2019 tasa-arvopalkinnon saajasta.

Palkinto on tervetullut tapa nostaa tasa-arvoasioita esiin maailmalla ja Suomessa. Myös Suomen historian kannalta palkinnon perustaminen oli luontevaa. Yhteiskuntamme rakentamisessa naisilla on ollut keskeinen rooli.

Suomi oli ensimmäinen Euroopan maa, jossa naiset saivat äänioikeuden lisäksi myös asettua ehdolle vaaleissa ja Suomessa valittiin maailman ensimmäiset naiskansanedustajat. Pienessä maassa on ollut tärkeää ottaa kaikki mukaan.

Euroopan unionin päätöksentekoelinten tasolla meillä on tasa-arvon suhteen vielä paljon tehtävää. EU:n johtotehtävissä on yhä pääosin miehiä ja 28 komissaarista 9 on naisia. Korkeimmissa johtotehtävissä on vain yksi nainen, EU:n ulkoasiainedustaja Federica Mogherini.

Meistä mepeistä naisia oli kauden alussa 37 prosenttia. Luku on ollut kasvussa Euroopan parlamentin perustamisesta asti, mutta se voisi olla suurempikin. Toisaalta maailmassa on ainoastaan 10 valtiota, joissa naisten osuus on isompi kuin Euroopan parlamentissa. Ilokseni Suomi on naisparlamentaarikkojen määrässä sijalla 9. Esimerkiksi Yhdysvaltain kongressissa naisia on ainoastaan viidesosa edustajista.

Pelkkää naisten lukumäärää tärkeämpää on se, että myös naiset saavat vastuullisia paikkoja ja johtotehtäviä. Mutta naisten on myös itse haettava näitä paikkoja.

Tasa-arvon edistämisessä tarvitaan poliittisia päätöksiä. Tasa-arvo koostuu kuitenkin paljon myös arkipäivän teoista. Meistä jokainen on vaikuttamassa tasa-arvon toteutumiseen omassa elämänpiirissämme; kotikunnassa, kodissa, koulussa ja työpaikalla.

Kuntapolitiikassa tehdään merkittäviä tasa-arvopäätöksiä. Keskustalaiset luottamushenkilöt vaikuttavat päätöksillään kotikuntansa tulevaisuuteen.

Nyt käynnissä on kansainvälisen tasa-arvopalkinnon toinen palkintokierros. Palkintoon kuuluu 300 000 euron palkintosumma, joka palkinnonsaajan tulee ohjata valitsemalleen sukupuolten tasa-arvoa edistävälle kohteelle.

Ehdotuksia palkinnon saajaksi otetaan vastaan vuoden loppuun asti palkinnon verkkosivuilla (www.genderequalityprize.fi). Kuka tahansa voi tehdä ehdotuksen mielestään sopivasta palkinnon saajasta ja toivon, että saamme paljon hyviä ehdotuksia. Ehkä juuri sinäkin voit ehdottaa mielestäsi sopivaa henkilöä tai toimijaa!

Anneli Jäätteenmäki
Euroopan parlamentin jäsen

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s