Uudella innolla, naisvaltaisella johdolla!
Blogi

Uudella innolla, naisvaltaisella johdolla!

Keskusta sai Sotkamosta hyvät eväät tulevaisuuteen. Viikonloppu osoitti, että yhdessä tekemisen henki on puolueessa vahva. Keskusta on kansanliike. Puolueemme asia kiinnostaa, sillä viikonlopun kokoukseen osallistui yli 4000 keskustalaista. Signaali on hyvä. Vastaava on ollut havaittavissa eri piirijärjestöissä. Vuosikokouksissa on ollut esimerkiksi runsaasti väkeä liikenteessä kevään aikana. Mikä oli puoluekokousviikonlopun anti? Henkilövalintojen ja poliittisten linjausten lisäksi mieleen … Lue loppuun

Puhtaus on vain puoli ruokaa
Blogi

Puhtaus on vain puoli ruokaa

Suomalaista ruokaa on pitkään markkinoitu puhtaana ja turvallisena. Ankara ilmastomme ja tarkasti valvottu tuotanto läpi koko elintarvikeketjun pitää taudinaiheuttajat ja antibioottitarpeen kurissa. Kotimainen, laadukas ja ympäristöä kunnioittaen tuotettu ruoka on meille suomalaisille itsestäänselvyys. Laadun takana on valtava määrä kovaa työtä. Suomalaiset ruuantuottajat tekevät parhaansa, vaikka viime vuosien haasteet ovat nakertaneet alan kannattavuutta monelta nurkalta. Venäjän … Lue loppuun

Maakuntahallinto mahdollistaa ihmisläheisiä palveluita
Blogi

Maakuntahallinto mahdollistaa ihmisläheisiä palveluita

Ei riitä, että alkiolaisuus on sanoissamme juhlapuheissa. Aatteen pitää toteutua myös tekemässämme politiikassa. Köyhyyden, eriarvoisuuden ja osattomuuden vähentäminen on Keskustan seuraava iso tehtävä. Me olemme parhaillaan luomassa rakenteita, joilla näihin asioihin voimme konkreettisesti puuttua. Maakuntauudistus tuo meille eteen historiallisen tilanteen. Ensimmäistä kertaa Suomen historiassa sosiaali- ja terveyspalvelut, kuntoutus ja työelämäpalvelut tulevat saman sateenvarjon, saman järjestäjän … Lue loppuun

Löytyykö rohkeutta uudistua moderniksi toimijaksi?
Blogi

Löytyykö rohkeutta uudistua moderniksi toimijaksi?

”Puolueiden organisaatiorakenne ja sääntöperusteinen toimintatapa rakentuu muuttumattomuuden itsesuojelumekanismille. Toisaalta muuttumattomuuden keskeinen syy on kyvyttömyys löytää ja ottaa käyttöön nykyaikaisia rakenteita ja toimintatapoja.” Näin kirjoittavat Jouni Backman ja Liisa Hyssälä Sitran julkaisussa Kansanvallan peruskorjaus. Kun Maalaisliitto aloitti toimintansa 112 vuotta sitten, se oli moderni toimija. Yhteiskunta ympärillä on muuttunut, mutta me puolueena olemme vanhan järjestörakenteen vankeja. … Lue loppuun

I skate to where the puck is going to be, not where it has been
Blogi

I skate to where the puck is going to be, not where it has been

“ Luistelen siihen suuntaan, mihin kiekko kulkee, en sinne, missä se on ollut”. Tämä jääkiekkolegenda Wayne Gretzkyn lausahdus on ollut yritysmaailmassa pitkään käytössä. Lauseella on edelleen paikkansa, eikä vähiten tämän päivän yhteiskunnallisissa muutoksissa. Kaksi isoa muutosta, jotka ovat mullistaneet maailmaa ja joiden eteenpäin kulkua emme pysty pysäyttämään, vaikka ehkä haluaisimmekin, ovat globalisaatio ja digitalisaatio. Molemmat … Lue loppuun

Mielikuvat hallitsee, faktoista viis!
Blogi

Mielikuvat hallitsee, faktoista viis!

Maaliskuusta lähtien työviikkoni ovat kuluneet EU – politiikan parissa Brysselissä ja Strasbourgissa. Uuden työn syrjään on ollut mielenkiintoista tarttua. Suomen ja koko Euroopan kannalta parlamentissa eletään ratkaisevia aikoja, sillä EU:ssa neuvotellaan parhaillaan Brexitistä ja tulevasta rahoituskehyksestä. Valiokuntieni kautta pääsen vaikuttamaan maatalouden, aluekehityksen sekä kansainvälisen kaupan asioihin. Suomen kannalta näillä asioilla on iso merkitys maamme ruokaturvaan, … Lue loppuun

Muovinen maailma valuu meriimme
Blogi

Muovinen maailma valuu meriimme

Euroopassa syntyy muovijätettä melkein 1200 täysperävaunuyhdistelmän verran joka päivä. Haaskaamme raaka-aineita ja energiaa, kun merkittävä osa tavarasta päätyy kaatopaikoille ilman uusiokäyttöä. Meidän kaikkien on käytettävä ja käsiteltävä muovia vastuullisesti. Silti, vaikka kuinka haluaisimme, muovia ei pysty aina kierrättämään puhumattakaan, että sitä voisi täysin välttää. Usein tavarat on pakattu muoviin moninkertaisesti. Monta kertaa ihmettelen, miksi pakattu tavara … Lue loppuun